Se tarinoiden kangaskauppa, joka sai alkunsakin tarinasta
Tai no, tarkemmin yhdestä lauseesta, mummuni kangasmitasta ja lapsuuden äänimaisemasta.
Muutamia vuosia sitten tokaisin miehelleni sen lauseen:
"ÄLÄ KOSKAAN anna mun perustaa omaa kangaskauppaa!"
No, joko joku ei kuunnellut tai ei ainakaan laittanut vastaan, koska tässä sitä nyt ollaan 🤭
Mutta tämän tarinan juuret ulottuvat vieläkin syvemmälle, aina lapsuuteeni saakka äitini työhuoneeseen.
Lapsuus, joka tuoksui kankailta
Kasvoin ompelukoneen hurinan, kangaspuiden kolinan ja kaiken sen käsityötarvikemäärän ja vanhojen käsinpainettujen Marimekon kankaiden keskellä.
Monina iltoina työhuoneesta kantautui saumurin ja ompelukoneen tasainen rytmi pitkälle yöhön. Ei siis ihme, että elämäni rauhoittavimmat äänet ovat aina olleet sateen ropina peltikattoon, auton hyrinä ja ompelukoneen ääni.
Vaikka elämä vei myös maalaustarvikkeiden ja tietokoneiden pariin, ompelu ei koskaan kadonnut.
Työkalut, jotka kulkivat mukana
Kun muutin ensimmäiseen opiskelija-asuntooni, vanhempani ostivat minulle neljä asiaa, jotka ovat kulkeneet mukanani kaikki nämä vuodet: vohveliraudan, polkupyörän, ompelukoneen ja saumurin.
Itse sitten ostin tietokoneen ja piirtopöydän, mutta nämä ovat vaihtuneet muutaman kerran tehokkaampiin nykyisiin työvälineisiini.
Vuorella oli odottanut vuoroaan
Vuorella ei siis ollut mikään hetken päähänpisto, vaan vuosia hiljaa kytenyt ajatus, joka vain odotti oikeaa hetkeä. Kun kerran sanoin ääneen sen lauseen: "Älä koskaan anna mun perustaa omaa kangaskauppaa", taisin jo silloin tietää, ettei mikään oikeasti estäisi sitä tapahtumasta.
Mummun kangasmitta
Lopullinen niitti koko tarinaan tuli, kun serkkuni antoi minulle mummuni vanhan puisen leikkuumitan. Ajattelin, että siinä oli minun ensimmäinen työvälineeni, nyt sen on pakko toteutua!
