
Japaninhortensia on yksi tärkeimmistä kuoseistani.
Se on saanut alkunsa vanhempieni takapihalla kasvavasta japaninhortensiasta. Idea kuosiin syntyi jo vuonna 2020, kun pensas oli vielä pieni. Vuotta myöhemmin kuvasin kasvin, jonka valokuvista kuosi lopulta rakentui. Valmis kuosi syntyi kuitenkin vasta vuonna 2022.
Tämä pieni, aluksi vaalein ja lopulta punertavin kukin kukkiva pensas merkitsee minulle niin paljon, että siitä on vaikea löytää oikeita sanoja.
![]() | ![]() |
Tarina elää koko ajan
Kaikilla kuoseillani on oma tarinansa, mutta tämän tarina on muuttunut vuosien aikana eniten. Se on kasvanut, kukkinut, pudottanut lehtensä ja aloittanut tämän uudelleen joka kevät. Se on saanut näiden vuosien aikana paljon uusia merkityksiä, enemmän kuin osasin tuolloin vuonna 2020 odottaa.
Eikä kaikki niistä merkityksistä ole olleet iloisia.
Siksi en oikeastaan enää osaa kertoa tämän kuosin tarinaa samalla tavalla kuin ennen. Vuonna 2020 tuon kasvin merkitys ei ollut minulle vielä lähellekään yhtä suuri kuin se on tänään.
Sen voin kuitenkin sanoa, että vaikka vuodet ovat tuoneet mukanaan muutoksia, tässä kuosissa japaninhortensia kukkii edelleen. Sen kukat eivät kuihdu koskaan. Valokuvista rakennettu kuosi on minulle muistutus siitä, että jotkut asiat säilyvät, vaikka kaikki muu ympärillä muuttuisi.
Tutustu Japaninhortensia tuotteisiin: Japaninhortensia joustocollege ja Japaninhortensia tencel

